Itäsuomenkarjan tilanne vakaa, länsisuomenkarja huolestuttavasti harvinaistumassa

 

Teksti: Mervi Honkatukia / NordGen kotieläinsektorin johtaja

Meillä on onni vaalia edelleen kolmea alkuperäistä suomenkarjarotua. Itäsuomen-, länsisuomen- ja pohjoissuomenkarjarodut määritellään YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mittapuulla uhanalaisiksi. Uhanalaisuusarviossa tarkkaillaan lisääntymisikäisiä naaraita eli lehmiä. Suomenkarjan lehmiä on jäljellä noin 3800. Roduista on harvinaisin pohjoissuomenkarja eli lapinlehmä, jonka lukumäärä jää alle 900.

Punakylkinen Sara on 10 kuukauden ikäinen kyyttöhieho eli itäsuomenkarjan yksilö. Itäsuomenkarjaa kutsutaan yleisesti myös kyytöksi, vaikka alunperin se on tarkoittanut naudan punakylkistä ja valkoselkäistä värityyppiä. Saran edustama itäsuomenkarja on löytänyt oman lokeronsa perinnelaidunnuksessa hyvien emo-omaisuuksiensa, luonteensa ja ketteryytensä ansiosta. Itäsuomenkarja on kasvussa ja siitä on tullut yleisin suomenkarjarotumme. Aikuisena Saran odotetaan lypsävän keskimäärin 4100 kg vuodessa.

Kokoruskea Salvia on 9 kuukauden ikäinen länsisuomenkarjahieho. Salvian odotettu tuotostaso aikuisena on kutakuinkin 7600 kg vuodessa. Länsisuomenkarja on profiloitunut erityisesti lypsyrotuna ja ihan äskettäin julkaistujen tutkimustulosten perusteella länsisuomenkarjan maidosta löytyy hyviä ominaisuuksia, joita voitaisiin hyödyntää mm. terveystuotteissa.

Kuvassa Salvia, 9 kuukauden ikäinen länsisuomenkarjahieho.

Arkeologisten kaivausten ruukun paloista löytyneet maitorasvajäämät kertovat, että lypsäviä kotieläimiä on pidetty Suomessa jo noin viisi tuhatta vuotta. Sitä ei kuitenkaan tiedetä, oliko maito peräisin lehmästä, lampaasta vai vuohesta. Tiedetään, että suomalaisten nautarotujemme sukujuuret ulottuvat nautoihin, jotka tulivat maahamme emigranttien mukana kolme-neljätuhatta vuotta sitten Baltian kautta. Sen jälkeen suomenkarjan esivanhempien sadat sukupolvet ovat joutuneet selviytymään nykymittapuun mukaan hyvin karuissa olosuhteissa vaatimattomalla hoidolla. Vain sitkeämmät selviytyivät ja sopeutuivat paikalliseen ilmastoon ja ravintoon. Näistä paikallisista maatiaiskannoista muotoitui suomenkarjarotumme.

Varhaisia kotieläimiämme pidettiin ensisijaisesti lihan, nahkojen ja sarvien takia. Eläinten monipuolisempi hyödyntäminen opittiin myöhemmin. Karjatalouden kehitys vauhdittui, kun käyttötarkoitus ei  vaatinut eläinten teurastamiseta. Yksi aikansa tärkein naudan kasvattamisen syy oli peltojen tarvitsema lannoitus. Lannalla käytiin jopa kauppaa. Myöhemmin toiseksi tärkeäksi hyödykkeeksi nousi voi, jolla jopa maksettiin veroja. Suomenkarjojen virallinen synty ajoittuu 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuun, kun kaikille kolmelle suomenkarjarodulle perustettiin rotuyhdistykset, jotka ylläpitivät puhdasjalostuksen vaatimaa kantakirjarekisteriä.

Synkät ja vaikeat vaiheet eivät rajoitu pelkästään kaukaiseen menneisyyteen, sillä toinen maailmansota koitteli erityisesti kahta kolmesta suomenkarjaroduistamme. Karjalan evakot pelastivat itäsuomenkarjan rippeet uusille asuinsijoilleen ympäri Suomea. Ruotsi osallistui lapinlehmäpopulaation pelastusoperaatioon Lapinsodan aikana. Molemmat evakuoinnit aiheuttivat mittavia menetyksiä karjojen lukumäärään. Esimerkiksi pohjoissuomenkarjan sonnit eivät koskaan palanneet takaisin evakuointimatkaltaan ja kotiin palaavien lehmien määräkin oli huomattavasti vaatimattomampi kuin matkalle lähteineen joukon. Sotaan päättyi myös yleisesti suomenkarjarotujen kulta-aika valtarotuna. Rotuyhdistykset sulautettiin yhteen ja lehmiä risteytettiin tuontirotuihin, jotka nopeasti syrjättivät suomenkarjan 1960-luvulle tultaessa.

1970-ja 1980-luvuilla havahduttiin siihen, että sekä itäsuomenkarja että pohjoissuomenkarja olivat sukupuuton partaalla. Molempien rotujen lehmien lukumäärä oli painunut alle viidenkymmenen, lapinlehmiä oli jäljellä vain parisenkymmentä. Lapinlehmän ahdinkoa lisäsi keinosiemennyssonnien puuttuminen. Sitkeät eläintenpitäjien ja valveutuneiden viranomaisten viimehetken toimet säästivät itä- ja pohjoissuomenkarjan lopulliselta sukupuutolta. Sukupuutolta pelastuminen yhdessä rotuyhdistysten perustamisen ja sodan koettelemusten ohella muodostuivat suomenkarjan tärkeimmiksi käännekohdaksi. Itä- ja pohjoissuomenkarjan tilanne näyttää tällä hetkellä vakaalta – itäsuomenkarjan suosio perinnelaiduntajina lisää suosiotaan vuosi vuodelta. Sen sijaan länsisuomenkarjan tilanne on tällä hetkellä huolestuttava, sillä niiden lukumäärä jatkaa laskuaan.

Suomi on sitoutunut noudattamaan kansainvälistä biodiversiteettisopimusta biologisen monimuotoisuuden suojelusta ja luonnonvarojen kestävästä käytöstä. Sopimus koskee osaltaan myös kotieläinten geenivarojen säilyttämistä. Geenivarojen suojelutyö toteutetaan kansallisten geenivaraohjelmien kautta. Geenivaraohjelmien tavoitteena on erityisesti säilyttää alkuperäisrotumme ja niiden geenivarat sekä kannustaa kotimaisten kotieläinrotujen kestävään käyttöön. Kestävään käyttöön kuuluu ympäristön, nykyisten ja tulevien sukupolvien tarpeiden sekä taloudellisten seikkojen huomioiminen. Suojeluarvon lisäksi alkuperäisroduille voidaan määrittää taloudellinen, yhteiskunnallinen ja kulttuurihistoriallinen merkityksensä. Eläimemme ovat muovanneet ruokakulttuuriamme ja kuuluneet kiinteästi perinteiseen maaseudun kulttuurimaisemaan.

 

Eläimet Elonkiertoon kesäkuun alusta lähtien

Ensimmäiset eläimet saapuvat Elonkiertoon ihan pian, heti kesäkuun alussa! Tänä kesänä Elonkierto on ainakin possujen, vuohien, lehmien, hevosten, lampaiden sekä tietysti eläinblogistamme ja somestakin tutun, vallattoman maatiaiskanalauman koti. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä saapuvat kanat, sitten on lampaiden vuoro. Muut asukit seuraavat sitten heti perässä, kunhan aitaukset ja muu tarpeellinen on saatu valmiiksi. Kun vielä makasiinikahvio aukeaa sunnuntaina 6.6., niin kesä on virallisesti koittanut Elonkiertoon!

Tervetuloa ihmettelemään ja ihastelemaan Elonkierron kesää!

Tiput avarassa maailmassa

Elonkierron kasvihuoneen rairuoholautaset ovat muuttaneet tipujen puistoksi. Tiput pääsevät välillä liikkumaan laajemmalla alueella. Vähän aikaa syödään ja riehutaan, ja sit on taas unien aika.
Valokuvaaminen on hankalaa, sillä kohteet ovat salamanopeita TAI ovat sentin päässä kamerasta nokkimassa sitä TAI haluavat itse kuvata (ks. kuvat…)
Kaksi tipuista liikkuu yhdellä jalalla. Hyvin reippaasti. Katselen vielä pari päivää, että alkaako toinen jalka liikkua ollenkaan. Joka tapauksessa niitä on liian vähän ylläpitokannaksi, joten otamme kesäksi vielä muutamia nuorikkoja lisää samaa savitaipaleenkantaa. Kesä tarkoittaa kesäkuun alkua, jolloin nämäkin siirtyvät puistoon!
Maatiaskanojen säilytysohjelmaan liittyvien parvien koon pitäisi olla 10 kanaa. Ohjeena on, että ylläpitäjältä otetaan yli 6-viikkoisia nuorikoita – näin uusi ylläpitäjä tipuajan ongelmilta ja hän myös tietää, kumpaa sukupuolta tipuset ovat. Minä en osaa vieläkään sanoa noista mitään sukupuolista…

Tipusten tilannetiedotus: kanaparantola perustettu

Tipusten tilannetiedotus. Edelleen asutetaan kahta kämppää, sillä 3 pikkuisista on vaivaisia.
Joskus tipusia kuoriutuu vaivaisina. Syynä voi olla väärä lämpö, liian alhainen tai korkea kosteus tai geneettinen häiriö. Yhtenä vuonna minulle kuoriutui 13 tipua, joista 3 oli vaivaisia (mutkaa rangassa tai jalat oudot).
Silloin kaikki vaivaiset olivat silkkikanasekoituksia, mutta terveet olivat monia muita mixejä. Eli myös rotujen välillä taitaa olla eroja siinä, että millä lämpötilalla ja kosteuksilla koneen pitäisi olla.
Puhuimme NordGenin Mervin kanssa maatiaisten ja juuri savitaipaleenkannan mahdollisista erikoisvaatimuksista haudonnan suhteen. Asiasta on vain yksittäisten ylläpitäen kokemusperäistä tietoa ja sitäkin harvakseltaan, sillä yleensä pyritään kanahaudontaan, ja kannan uudet ylläpitäjät ohjataan ottamaan 6-viikkoisia nuorikoita munien hautomisen sijaan mm. vaivaisten ja hankalan tipunhoidon varalta. Tarvitaan tutkimus optimisäätöjen löytämiseksi! Eläinekologi jo innostuu!
Mutta tämänhetkisen tilanteen ratkaisemiseksi eläinekologi ja kielitieteilijä perustivat kanaparantolan ja alkoivat kokeilevat hoidot. Jalkavaivaisia tipuja voidaan auttaa jalat teippaamalla. En ollut tehnyt tätä ennen, mutta onneksi on internet… Ja tadaa – viimeisessä videossa kakkosena syntynyt sammakkojalka pysyy hienosti pystyssä. Operaation jälkeen se alkoi heti syödä.

Viisi tipua kuoriutunut, mutta huoli painaa

5 tipua kuoriutunut! Mutta mutta. Keinoemot ovat huolissaan, sillä vaikka eka tipu oli reipas, ovat nämä 4 uutta tulokasta vähän vaivaisia. Jalat ovat vähän joka suuntaan. Eilen illalla kuoriutunut musta on jo reippaampi, joten toivotaan parasta muillekin. Yleensä eka vuorokausi menee kaikilla levätessä. Hoitona on tällä hetkellä tehostettu ruokinta.
Vielä kolme munaa on hautomakoneessa. Kahdesta ei kuulu mitään, mutta kolmas piippaa. Toivotaan,
että se jaksaa kuoriutua!
Neljä pienintä ovat omassa terraariossaan, sillä vanhin ei voi vastustaa kiusausta nokkia niiden jalkoja. Vanhin on tänään neljän lapsen yhteispäätöksellä nimetty Saveksi! Savitaipaleen Savi siis.

Ensimmäiset tiput ulkona!

Lauataina alkoi tapahtua, ja ensimmäinen pääsiäistipu kuoriutui. Se oli hyvin päämäärätietoinen, ja kuoren rikkomisesta kuoriutumiseen meni vain reipas tunti! Grázyna seurasi ja dokumentoi ohessa olevin kuvin. 

Tipu rikkoo ensin munan kuoreen särön munahampaallaan (joka sittemmin häviää). Ensimmäisen reiän jälkeen tipu lepää, ja jatkaa sitten hommiaan levon jälkeen. Vähitellen se rikkoo kuoren suurinpiirtein puoliksi. Mitään apua kuoriutumisessa ei saa antaa. Jos ihminen alkaa antaa apua, seuraa siitä yleensä tipun kuolema. Kuoriutumiseen kuulukin mennä aikaa, sillä verisuonet alkavat vetäytyä ja tipu ”irrottautuu” munasta ennen ulostuloaan. Jos kuoriutuminen pitkittyy, voi vähän suihkutella suihkupullolla vettä, ettei muna ainakaan kuivu. Kuivuneista kalvoista tipu ei selviä. 

Välillä tipu lepää, mutta välillä se piipittää. Tipu vastaa jo ennen kuoriutumistaan äitinsä piipitykseen, ja myös ihmisen vihellykseen.  Romautan tässä mielikuvanne kuoriutuvista pääsiäistipuista: Puolikkaasta kuoresta EI kurkkaa keltainen, söpö pörröpää, vaan ulostuleva tipu on uitetun, höyhenpeitteisen dinosauruksen näköinen. Jos uskallatte, googlettakaa kuvia geenimutaation vuoksi ilman höyheniä kuoriutuvista tipuista – ja peljätkää.

Tipu kuivattelee kuoriutumisen jälkeen ja lepää hetken. Hautomakoneessa on sille sopiva lämpö. Kohta se kuitenkin siirretään lämpölampun alle. Grázyna on vanha kanankasvattaja, ja hänellä on ”lämpöholvi” tipusille. Kohta se jo alkaa syödä tipunruokaa tai tipuleipää. Tarjolla pitää olla myös kalkkirouhetta ja hiekanjyviä. Linnuillahan ei ole hampaita, vaan ruoka jauhautuu kivispiirassa. Kivispiira tai kivimaha on vahva lihas, jonka sisällä on – kiviä. Niitä lintu saa sisäänsä vain kiviä syömällä, eli tipulle PITÄÄ tarjoilla sopivanrakeista hiekkaa. Eri kokoiset linnut syövät erikokoisia kiviä, ja tipusten kivet ovat ison hiekanjyvän kokoluokkaa. Vettä tipusilla pitää tietenkin olla kanssa.

Seuraava tipu alkoi kuoriutua illalla, ja oletimme sen olevan ulkona ja edellisen kaverina jo ennen yötä. Mutta toisin kävi, ja kakkonen kuoriutui vasta aamulla. Ajattelimme pitää tipuset Grázynalla vielä iltaan ja siirtää sitten isot tänne meille, jossa on valmis terraario odottamassa. Ensimmäinen tipu oli kuitenkin liian virkku kakkosena kuoriutuneeseen verrattuna, ja kiusasi väsynyttä (puoli)sisartaan, joten ensimmäinen tuli nyt yksinään tänne meille. Se on ollut lasten kanssa lattialla piirtämässä tipukuvia ja juomassa meidän kanssa kahvia. Seura kelpaa. Lämpöluolaan teimme sille lampaanvillasta ”ystäviä”, joiden vieressä pötköttää. Lammastipujen lisäämisen jälkeen se lopettikin itkuisen piipittämisensä, ja nukahti pesäänsä. Rankkaa elämää ilman äitiä… Koitamme parhaamme! 

Mutta muissa munissa ei ole näkynyt säröjä vielä ja olemme vähän huolissamme. Tänään ja huomenna pitäisi tulla lisää. Pitäkää peukkuja.

Menoa ja melskettä haudontakoneessa

Jännittäviä aikoja! Elonkierron uusien tipusten pitäisi kuoriutua näillä näppäimillä. 

Kuten aikaisemmin kirjoitin, munat on haettu Savitaipaleen kantaa ylläpitävältä yksityiseltä kanalanpitäjältä Sauvosta. Hänen parvensa kuuluu maatiaiskanojen ylläpito-ohjelmaan, ja sinne Elonkierron kanatkin laitetaan! Luonnonvarakeskus vastaa ylläpito-ohjelmasta Suomessa.

Meidän munat ovat haudontakoneessa, mutta tottakai myös kanan alla tipuja voi hautoa. Munia haudotaan 21 vuorokautta. Noin viikon kohdalla munat voi läpivalaista taskulampulla, ja jos alkio on lähtenyt kehittymään, näkyy alkion silmä tummana pisteenä. Jo muutaman päivän ikäisestä elävästä munasta voi erottaa verisuoniston kehittymisen! Tässä kuvassa on viikon vanha kehittynyt muna, ja videolla näkyy, että menoa ja melskettä on! Haudontakoneen munista 8/12 oli hedelmöittynyt JA lähti kehittymään. 

 

 

Samaan aikaan toisaalla omat kanani ovat talvipaikassaan Paraisilla joutuneet haudontakuumeen valtaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kanalle tulee vahva tarve kykkiä pesässä, lopettaa syöminen ja kakkiminen ja vain lämmittää munia. Kaikilla näin ei käy koskaan, ja usein maatiaiskanojakin pitää lisätä haudottamalla juuri siksi, että kanat eivät jaksa paneutua toimeensa. Toiset rodut ovat kovempia hautomaan kuin toiset. Nyt kanoistani 2 oli ruvennut hautomaan, mutta niiden munissa ei kuitenkaan ollut elämää. Jostain syystä ne eivät olleet hedelmöittyneet. 

Miksi munia ylipäänsä haudotaan koneella? Jos halutaan suurimittaisesti tuottaa saman ikäisiä poikasia, niin konehautominen on järkevää. Näin tuotetaan sekä broilerit että munijakanat. Kotitarvekanaloissa haudontakone mahdollistaa tipujen saamisen silloin, kun niille on sopiva aika. Pääsiäistiput ovat tarpeeksi isoja päästäkseen kesän alussa Elonkierrossa ulos! Kanat taas hautovat silloin, kun hautomakuume iskee. Joku kanaa innostuu perheen perustamisesta kesällä, joku talvella… ihmisen silmin täysin ennustamattomasti.  

Kun ”kuume” iskee, kana lopettaa munimasta. Silti sen pesään voi ilmestyä lisää munia, sillä kanathan munivat samaan pesään! Muut käyvät yleensä munimassa hautojan päälle… Eli yhden kanan alta tulevat tiput ovat oikeasti kenen tahansa parven kanan munimia. Isänä on parven kukko tai joku kukoista. Nämä myöhemmin munitut muna pitää poistaa tai hautova kana eristää muista verkolla, sillä vaikka viikon kuluttua myöhässä pesään tuleva muna alkaa kehittyä, ei se ehdi valmiiksi ennen kuin alkuperäiset munat jo kolmen viikon kohdalla kuoriutuvat. Kana pysyy pesässään vain pari päivää ensimmäisten kuoriutumisten jälkeen, ja hylkää kesken kehitystä olevat munat. Niissä olevat alkiot siis kuolevat kylmään.  

Kanan hautomakuume on kumma asia. Kana vain kököttää pesässään, ja kieltäytyy kaikesta. Kanaa ei voi pitää hautomakuumeisena pitkään, sillä se menee heikkoon kuntoon kieltäytyessään syömästä kuin ihan välttämättömät muruset ja ollessaan liikkumatta. Syömään mennessään se kakkii jätti-ison kakin, nokkii hätäisesti jotain, juo ja kipittää pesäänsä takaisin. Tipujen kuoriutuessa se tietenkin lopettaa paastonsa, mutta jos munat ovat hajonneet tai eivät ole alkaneet kehittyä, niin kana saattaa paastota turhan pitkään. Hautomakuumeen hoitoon on esitetty mitä älyttömämpi ehdotuksia, kuten kanan pepun kastaminen kylmään veteen. Joskus… sanotaanko… vanhan kansan viisaudet voi jättää omaan arvoonsa. Yksi ohje kuitenkin toimii, eikä sisällä kanan ylenmääräistä kylmäkäsittelyä tai muuta – olen ottanut hautomakuumeisen kanalaan muitten läheisyyteen sijoitettuun koiranhäkkiin. Siellä on ollut ruokaa, vettä ja orsi, mutta ei pesätarvikkeita. Kanan eristys pesämahdollisuuksista 2-3 päivän ajan on jostain syystä lopettanut hautomahulluuden. 

Nyt siis odotamme pääsiäistipuja! Toivotaan, että siellä on tarpeeksi kanoja tulossa uuden parven perustamiseksi! 

 

Munat hautomakoneessa – kanaseuranta alkakoon!

Elonkierron eläinosaston kenttäkausi ja Kanaseuranta julistetaan täten avatuksi! Saimme Perniöstä Heikki Karhumäeltä savitaipaleenkannan munia, ja ne on nyt hautomakoneessa.

Savitaipaleenkanta on harvinaisin maatiaiskanamme. Maatiaiskantojen ylläpito on tärkeää, sillä niissä säilyy perinnöllinen monimuotoisuus. Jokaisella maalla on velvollisuus omien geenivarojensa ylläpitoon, ja Suomessa tästä ovat vastuussa Luonnonvarakeskus ja Suomen ympäristökeskus. Käytännössä mainitut organisaatiot ylläpitävät rekisterejä, mutta itse eläimiä ylläpitävät asiaan vihkiytyneet yksityiset ihmiset. (Vinkki: Jos haluat tukea maatiaisrotuja, osta niistä tehtyjä tuotteita. Navetassaan maitorotuja vähemmän lypsävää länsisuomen lehmää pitävä maanviljelijä nimittäin tekee kompromissin tuotoksen ja harrastuneisuuden välillä.)

Miksi geenivaroja pitäisi säilyttää? Isot munintakanalat käyttävät munimiseen jalostettuja kanoja, ja broilerikasvattamot lihasmassan tehokkaaseen tuottoon jalostettuja kanoja. Näissä kanoista geneettistä monimuotoisuutta ei juuri ole, mikä on ollut jalostuksen tarkoituskin. Perimän monipuolisuutta pidetään maatiaisroduissa ”reservissä” paitsi sen itseisarvon takia, myös siksi, että jalostajilla on materiaalia, jota käyttää, jos perinnöllisesti yksipuoliset muna- ja lihakannat osottautuvat herkiksi jollekin uudelle taudille, tai jos kasvatettaviin kantoihin halutaan uusia ominaisuuksia.

Tarkoitus on ilmoittaa nämä Elonkierron kanat osaksi geenivarojen säilytysohjelmaa. Tarkoitus on myös, että ihanat tipuset ilmoittavat Elonkierron kävijöitä jo ennen kesää. Koska korona, emme voi järjestää mitään kokoontumisia tipuja ihailemaan, vaan tuomme ne olohuoneisiinne digitaalisesti. Tipuja haudotaan 21 päivää, eli pääsiäisviikonloppuna alkaa tipuspämmi!