Elonkierron tiedekasvatukselle tukea OKM:stä

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Elonkierron Ystävät ry:lle 50 000 euron avustuksen Elonkierron tiedepuistotoimintaan. Elonkierrossa onkin Suomen parhaat puitteet havainnoida maa- ja biotalouden eri toimintoja luonnollisessa ympäristössä. Puiston teemat liittyvät mm. ilmaston- ja ruokajärjestelmän muutokseen, luonnon monimuotoisuuteen, maatalouden ravinnekiertoihin ja kiertotalouteen, eläinten hyvinvointiin ja ihmisten luontosuhteeseen.

Elonkierron Ystävät ry:n puheenjohtaja Outi Vesakoski huokaisee helpotuksesta.

– Puiston vetovastuun siirto Luonnovarakeskukselta yhdistykselle on lähtenyt hyvin käyntiin EU:n LEADER-rahoituksella. OKM:n tuki antaa vinkin siitä, että jatkossa rahoitusta tiede- ja maatalousviestintään voitaisiin saada myös valtiolta. Saatu tuki mahdollistaa Elonkierrolle elintärkeän koordinaattorin työpestin jatkumisen loppuvuoteen. Sillä myös uudistettaneen makasiini ja kahvila opastuskeskukseksi, Vesakoski kertoo.

Korona kirittää uusiin toimintamuotoihin

Korona on kirittänyt myös Elonkiertoa digiloikkaan, mikä mahdollistaa Elonkierron tiedeviestinnän
laajentamisen oman seutukunnan ulkopuolelle ja kokovuotiseksi.
– Tavoitteemme on vakiinnuttaa puiston toiminta tieteen ja kansalaisen välisenä rajapintana ja kehittää tähän erilaisia digitaalisia sisältöjä yhdessä kumppanien kanssa, Vesakoski suunnittelee.

Koronan aiheuttamaista kokoontumisrajoituksista huolimatta puiston toiminta on ollut vilkasta.

– Elonkierron väljissä maisemissa on käynyt selvästi aiempaa enemmän ihmisiä ympäri vuoden, arvioi
puiston koordinaattori Miia Kuhanen, ja muistuttaa Elonkierron hiihtoladuista ja lumirakentamiselle
pyhitetystä ponilaitumesta.

Helmikuun ajan puistoon voi tutustua myös Jokioisten Tietotalolla esillä olevassa valokuvanäyttelyssä.

Tulevan kesän tapahtumien suunnittelua hankaloittaa koronan uhka. Tulossa on kuitenkin sekä kursseja, kerhoja että tapahtumia koronaturvallisesti toteutettuna.

– Lehmät, ponit, lampaat, vuohet ja kanat saapuvat puistoon entiseen tapaan kesäkuun alussa, Kuhanen lupaa.

Ensi kesänä Elonkierrossa pörisee aiempaa enemmän, kun puiston laidalle saadaan mehiläispesiä. Silloin päästään havainnoimaan mesipistiäisten merkitystä ruoantuotannon ja luonnon monimuotoisuuden tukemisessa. Parhaillaan yhdistys selvittää mahdollisuuksia ottaa myös ankkoja ja sikoja.

Skip to content